Jännitystä ilmassa

Pieni esikoiseni täytti lokakuussa 6v ja tähän asti olin autuaan ajattelematon tulevasta. Nyt, kouluun ilmoittautumisen myötä tajuntaani räjähti, että tyttö todellakin menee syksyllä ensimmäiselle luokalle! Hirvitys! Enää puoli vuotta jäljellä, muutama kuukausi siitä eskaria ja kesäloma päälle. Taisi neidille itselleenkin tänään konkretisoitua koulussa käynnin myötä, että pian tyttö on Ihan Oikea Koululainen. Ja siitäkös iski riivausvaiheen päälle... On kuunneltu illan mittaan ovien paiskomista, huutoa ja raivoamista, sekä vastapainoksi pitkäksi aikaa unohtunutta mielikuvituskoira-leikkiä. Välillä eskarilainen huuteli viime kesänä kuolleen koiramme perään, niinkuin yleensä käy, kun hän ei kykene käsittelemään tunteitaan. Pitkän aikaa ennen sänkyyn asettumista juttelin tytön kanssa, koulusta ja jännittämisestä. Hieman tuntuu meininki rauhoittuneen, mutta tiedän nyt, että tästä tullaan ottamaan vielä kovat matsit ja äidinkin hermot on varmasti koetuksella. Varapäreille olisi taas käyttöä tuon raivottaren kanssa... toisaalta taas kestän huudonkin paremmin nyt, kun tiedän mistä neidin käytös johtuu.

Itselläni myös perhosia liitelee vatsanpohjassa, vähän samasta syystä. Enää kolme päivää työharjoittelua jäljellä, viikonloppu ja sitten se alkaa! Kurssi sinänsä ei jännitä, mutta siihen liittyvä "oheistoiminta" kyllä. Pian olisi todella osattava sanoa mille alalle aion lähteä suuntautumaan, opittava uusia tehtäviä ja etsittävä harjoittelupaikka. Kurssin jälkeen myös oppisopimuspaikka on itse haettava. Tuntuu, että liikaa uusia asioita taas tulee lyhyelle aikavälille, enkä millään ehdi sopeutumaan yhteen asiaan kun uutta muutosta taas pukkaa päälle. Mitähän tästäkin tulee...?