Hengissä ollaan ja eteenpäin tarvotaan, vaikken blogia olekaan saanut aikaiseksi päivittää! Naputtelen jonakin päivänä enemmän kuulumis-kuulumisia, nyt julkaisen vain tähän mennessä valmiiksi saadut käsityöt. Jospa tästä saisi taas potkua blogijumituksen purkamiseen ;)

Revontuli vol. 2
lanka: virolainen 100% villa
puikot: 5,5 pitsi-Addit (muistaakseni)

Saatuani äidin huivin valmiiksi, oli pakko aloittaa itsellenikin samanlainen. Värit tässä ovat kuitenkin niin hailakoita (ja kuva vielä vääristää), ettei ole ko. asustetta tullut käytettyä. Malli on kuitenkin ihana ja toisenlaisesta (ja -värisestä) langasta toteutettuna saattaisin pitääkin.

Supervauvan polvisukat
lanka: Opal Uni
puikot: 3,5mm sukkapuikot

Nämä söpöläiset lähtivät naapurin 3kk poikavauvalle ja kovasti saivat kiitosta uudessa kodissaan! :) Pysyy kuulemma paremmin jalassa kuin tavalliset villasukat, joten palautteesta innostuneena neuloin sitten toiset Regiasta samalla mallilla, hieman isompina: 

Parit perussukat on myös tullut talven aikana väsättyä ja puikoilla on liuta UFOja, mutta nou hätä, ei kiirettä valmiissa maailmassa :D

Nyt lasillinen (jos toinenkin) viiniä ja hetkeksi telkkarin pariin, ennenkuin Nukku-Matti kutsuu.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Meillä  siivoillaan tänään kevyesti, laitellaan kuusi paikalleen ja otetaan rennosti. Kaikki ruuat on valmiskamaa, lahjoja sopivasti eikä mun tartte pukkiakaan stressata, kun moinen ei tänä vuonna meille ehdi tulla. Tää joulu menköön omalla painollaan, stressaamatta.

malli: Revontuli (Ulla 03/07)
lanka: virolainen liukuvärjätty villa
paino: 169g (lankaa jäi 8g nöttönen)
puikot: 5,5 pitsi-Addit (100cm)

En tiedä oliko lankaa yksinkertaisesti liian vähän vai onko käsialani niin löysää, ettei viimeiseen mallikertaan riittänyt lanka kokonaisuudessaan. Pähkäilin pitkään reikärivin kohdalla, mutta lopulta päätin jättää reunan tuollaiseksi. Tuskin lahjansaaja tietää mitä ohjeessa sanotaan ;) Tämä siis menee äidilleni joululahjaksi, kun ei syntymäpäiville ehtinyt valmiiksi. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan... Olen kyllä tyytyväinen huivin valmistumiseen ja siitä tuli juuri niin sievä kuin ajattelinkin. En usko että saajakaan nenäänsä nyrpistelee, väri kun on juuri sitä hänen ominta väriään ;)

Ja kuvasta vielä; taustalla näkyy perintö-peikonlehti, jonka äitini sai aikoinaan 20-vuotislahjaksi ja nyt se siirtyi minun omistukseeni. Saa nähdä pystynkö pitämään kasvin hengissä edes puolta vuotta :D

Muistaakohan kukaan kevättalvella aloittamaani Revontuli-huivia? Pitkän kaappimarinoinnin päätteeksi ja itsenäisyyspäivän kunniaksi sain sen tänään vihdoinkin valmiiksi ja pingoitukseen, hyvällä tuurilla ehtinee pukinkonttiin. Kyllähän tuo melkoinen Iisakin kirkko oli, mutta siitä huolimatta aloitin samantien uuden samanlaisen huivin, tällä kertaa itselleni :D Eli seuraavaa joulua odotellessa...

Keväällä blogasin myös gerbiili-lisäyksestä eläintarhaamme, yllä kuva kasanukkujista. Luulivat olevansa piilossa... Kovasti ovat kasvaneet paitsi nämä kolme tyttöstä, myös seitsemän muuta gerbiiliä, jotka kotiimme tiensä ovat löytäneet näiden jälkeen.

Nyt ei tämän enempää, vielä hetki linnan juhlia ja sitten pyhän kunniaksi ajoissa nukkumaan.

Blogitauko on ohi, ainakin toistaiseksi. Paljon on syksyyn synkkyyttä mahtunut, mutta pohjalta on suunta vain ylöspäin. Lunta odotellaan, valoa tuodaan tupaan kynttilöillä ja koetetaan pienillä mukavilla asioilla luoda elämään uusia rutiineja, auringonsäteitä risukasaan.

Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, avioero on takana. Koville ottaa 9,5 vuoden yhdessäolotaipaleen jälkeen, mutta eiköhän tämä vielä joskus iloksi muutu. Miehen kanssa olemme edelleen hyvissä väleissä, melkeinpä paremmin menee nyt kavereina kuin ennen parisuhteessa. Uutta miestä ei ole kuvioissa eikä tule pitkään aikaan olemaankaan (jos koskaan), nyt on otettava aikaa itselle ja opeteltava elämään yksin sekä saatava arki luistamaan lasten kanssa. Pienin askelin eteenpäin.

Lapset ovat suhtautuneet alkujärkytyksen jälkeen eroon yllättävän hyvin. Tuntuu että koko sakki on kasvanut syksyn aikana enemmän kuin viimeisen vuoden aikana! Kyllähän se väkisin vaikuttaa lapsiinkin. Neidin koulu on onneksi mennyt hyvin, ensimmäinen koekin tuli näytille täysin pistein! Varsinkin matematiikka kiinnostaa nuorta tyttöä kovasti, lukeminen on myös pop. Kirjoitusta harjoitellaan päivittäin ja saihan Milli 7-vuotissynttärilahjaksi myös päiväkirjan omien salaisuuksien rustausta varten. Veljet ihailevat isosiskoaan, isompi pojista on kiinnostunut kirjoittamisesta ja harjoittelee taitojaan salaa. 6-vuotissynttärit lähestyy kovaa vauhtia ja ensi syksynä olisi eskariin meno edessä. Poika odottaa sitä kuin kuuta nousevaa! Täpä puolestaan on kasvanut "isoksi pojaksi", enää ei saa edes äiti sanoa vauvaksi... vaikka taitaapa tuo nuorimmainen jokaisen äidin silmissä olla ainainen vauva ;)

Koiramäärä kutistui huushollissamme kahteen. 4,5- ja 1,5-vuotiaat neitoset jäivät minulle, kun isäntä otti huostaansa 6- ja 8-vuotiaat rouvakoirat. Jako meni kivuttomasti, sillä nämä juniorit ovat koko ajan olleet enemmän "minun koiriani" vanhempien ollessa isännän. Hieman tuntuu koti tyhjälle näiden otusten kanssa, mutta omat voimavarani huomioiden tässä on ihan riittävästi hommaa nytkin. Terapiakoirien virkaa saavat tytöt toimittaa, jopa kaatosateessa lenkkeily kohottaa omaa matalaa mielialaani kun tunnen tekeväni jotain tärkeää. Ja nuo ikuisesti heiluvat hännät ovat sitä parasta hymyn aihetta :) Enpä osaisi kuvitella elämää ilman huiskuhäntiä.

Tällaista tänne kuuluu näin sateisena marraskuun päivänä. Mielenkiinnolla odotan, ovatko kaikki blogini seuraajat kadonneet pitkäksi venähtäneen tauon aikana vai löytävätkö takaisin salasanan kadottua...