Liki kahdeksan kuukauden Lounaskahvilassa työskentelyn jälkeen on aika kääntää keula kohti uusia haasteita. Hain pari viikkoa sitten Työvoimatoimiston järjestämään koulutukseen, jonka tarkoituksena on opastaa oppisopimuskoulutukseen hakeutumisessa sekä päivittää työnhakuun liittyviä taitoja. Kurssiin kuuluu "teorioiden" lisäksi parin kuukauden työharjoittelu ja yhteensä koko homman kesto on 3kk. Haastatteluun minut pyydettiin viikko sitten ja 10 minuutin jutustelun + hakemuksen perusteella sain kunnian olla yksi valituista, 95 hakijan joukossa! Kurssille pääsi ainoastaan 12 henkilöä.

Tämä "uusi elämä" alkaa reilun kahden viikon päästä. Oloni on ristiriitainen; toisaalta hypin ilosta seinille, että ylipäätään sain tällaisen mahdollisuuden, toisaalta taas hirvittää. Vanhat tutut rutiinit häviävät, turvallinen työpaikka vaihtuu uuteen. Miten sopeudun kurssille? Löydänkö mieleisen työharjoittelupaikan? Kolme kuukautta on loppujen lopuksi todella lyhyt aika, mitä sen jälkeen? Epävarmuus nakertaa mieltä ja aiheuttaa stressiä. Positiivisiakin asioita onneksi löytyy. Kurssi alkaa aamuisin vasta klo 9, tuohon aikaan ehkä olen jo saanut itseni hereillekin ;) Tähän astihan aamuvuoroni on alkanut klo 7.30. Myös itse työ kahvilassa on alkanut maistua puulle. Periaatteessa hommat tuolla ovat jo tuttuja ja toki vaikka uusiakin asioita välillä tulee, on työ puuduttavaa rutiinia päivästä toiseen. Salin kuntoonlaittoa, sämpylöiden leipomista, salaatin valmistusta, lounaan tarjoilua... Nyt pääsen kokeilemaan vähän toisenlaisia hommia, ihan muuta ammattia! Ravintola-ala kun ei tällä hetkellä tunnu ollenkaan omalta vaikka mielelläni ruokaa laitankin.

Oman alan pohdinta on edelleen vaiheessa. Monet minua kiinnostavat ammatit ovat niin ylityöllistettyjä, ettei niihin välttämättä ole järkeä kouluttautua, ellei sitten suunnitellut urakseen pitkää putkea kortistossa. Toki jos onnea on pelissä ja suhteita paikkoihin, voi löytää unelmiensa työn, mutta ihan sen varaan en uskalla laskea. Täytyisi siis keksiä ala joka edes vähän kiinnostaa ja minun luonteelleni sopisi, ja joka tarjoaisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet työllistymiseen. Myöskään kohtuullinen palkkaus ei olisi pahitteeksi köyhyysloukussa eläneelle... tässäpä siis pähkinä purtavaksi. Uskon ja toivon kurssin selvittävän edes hieman tulevaisuuttani ja "urasuunnitelmiani".