Ainakin siivouksessa. Koko päivän istuin koneella sen mitä muksujen hoidolta kykenin ja keräsin raivoa. Kämppä oli kuin pommin jäljiltä, lattiat täynnä leluja, hiekkaa ja koirankarvoja. Sitten puoli kahdeksan maissa se iski, siivousvimma. Imuroin lattiat puhtaiksi, luuttusin enimmät tahmakohdat keittiön lattialta ja lastenhuoneesta sekä raivasin keittiönpöydän rojujen alta ja pyyhin sen. Tiskipöytä löytyi myös hetkeksi, kunnes iltapala-astiat ajautuivat tukkimaan siistiä pintaa. Täytyy vielä ne hoidella pois aamua varten, on mukavampaa herätä kiiltävää tiskipöytää katsellen kuin tiskivuorta. Mies raivasi lattioilta lelut imurointia varten lasten kanssa ja yhdessä hoideltiin mukulat nukkumaan. Muuten onkin tänään ollut isännän kanssa jonkin sortin mykkäkoulua, minä kun en saisi vapaapäivääni viettää koneella ollenkaan, vaikka hänkin saa formulansa katsoa suht rauhassa... No, siitä ei enempää tai alkaa kohta ärsyttää uudestaan.

Kerrankin voi hyvillä mielin istahtaa sohvalle BB Talk Show:ta katsomaan eikä tarvitse tuskailla romumääriä lattioilla! Taidankin sytyttää saavutuksen kunniaksi tuoksukynttilän ja napata neuleen mukaan sohvalle, sikäli kun sinne pääsen sillä koirat odottavat vielä iltalenkkiään ja suihkukin houkuttelee melko vahvasti...