Jopas olen laiskistunut blogin päivityksissä, shame on me! Viimeiset kolme viikkoa vei niin tarkasti mehut tästä akasta, että hyvä kun enää missään kuosissa olen. No, hengissä selvisin vaikka välillä sitä epäilinkin. Mediapaja-jakso ei sopinut minulle ollenkaan vaan ahdistuin jo ensimmäisellä viikolla, toisella vielä pahemmin ja kolmas meni lähes itkeskellessä uupuneena. En vaan kerta  kaikkisesti pystynyt tuollaiseen työhön, missä ei ole mitään rytmiä, luovuutta pitää käyttää päivittäin lähes koko työaika ja ajatukset työstä seuraavat vielä kotiinkin. En osannut kotona rentoutua ja jättää duunia mielestäni, joten kävin sitten ylikierroksilla jatkuvalla syötöllä ja stressasin itseäni lisää. Lisäksi tuntui, etten saa pajalla mitään aikaiseksi. Työ on niin pitkäjänteistä ja "hidasta", ettei se minun luonteenlaadulleni sovi ollenkaan. Tahdon tehdä homman A alta pois ja siirtyä B:hen, enkä jankata muutamaa asiaa tunti/päiväsotalla saamatta mitään valmiiksi asti.

Viime viikolla kerroin tuntemuksistani yksilövalmentajalle, joka sitten kanssani järjesti vaihdon takaisin Lounaspajalle, vaikka sopimusta mediapajan kanssa olisi ollut viikko jäljellä. Tänään olin ensimmäistä päivää sapuskoita vääntämässä ja kyllä vain tuntui, kun olisi kotiin palannut! Selkeä työjärjestys ja se, että koko ajan saa valmista aikaiseksi ja näkee kättensä työt, tekee mannaa mun sielulleni ja kohottaa itsetuntoa. Töistä päästyä olo oli suorastaan onnellinen! Olisin tehnyt kärrynpyöriä jos olisin vain jaksanut ja osannut ;) Tämä on se Mun Juttu.

Muutamia kuvia kameran kätköistä:

856303.jpg
Wippe se vaan kasvaa...

856304.jpg
Tuumailija-Wappu 3kk 3vkoa.

856314.jpg
Täpsä kävi salaa isin salmiakkirasialla...