Niin se vaan meidän neiti pakkasi tavaransa ja häipyi mummolaan yöksi. Nyyh, ensimmäinen kerta ihan yksin yökylässä! Kävimme poikien kanssa kaupassa ja tuntui koko ajan siltä kuin jotain olisi unohtunut, kun oli vain kaksi lasta mukana. Toisaalta taas hetken hengähdys esikoisen uhmasta tekee meille vain hyvää, mummolle tyttö tuskin viitsii kiukutella. Pojatkin saivat laatuaikaa keskenään, kun ei sisko ollut vaatimassa huomiota. Ja saahan neiti nyt jakamattoman huomion mummolassa. Enpä panisi pahitteeksi vaikka anoppi useamminkin tarjoaisi tämän mahdollisuuden...

Muuten ilta on mennyt vähän haikeissa tunnelmissa. Vanhus-koira Brenda lähtee huomenna viimeiselle matkalleen 95% todennäköisyydellä ja edelleenkin mietin, teenkö oikein. Tuntuu pahalle paitsi koiran, myös tyttären puolesta, sillä hänellehän Brenkku on ollut rakas ystävä ja "lempikoira", kuten M itse sanoo. Mutta ei auta, elämä on rajallista ja tiesinhän sen jo vanhaa koiraa ottaessa 2,5v sitten, ettei tämä kauaa tule meillä olemaan. Onneksi pieni Wappunen helpottanee tytön ikävää ja tuo lohdutusta arkeen iloisuudellaan. Silti kuolema sucks...

Lähden nyt viemään veteraanimme pitkälle nuuskuttelulenkille, Brenkun viimeiselle ilta-sellaiselle. Illalliseksi jotain herkullista ruokaa ja paljon rapsutuksia. Rauhaisaa unta Brenda!