Luvattoman pitkä aika jälleen viime postauksesta. Päivät menee sellaista vauhtia eteenpäin, että jos olisi aikaa istahtaa koneelle blogaamaan, ei yksinkertaisesti jaksa. Viime yökin meni vajaan kuuden tunnin unilla, joten jo tähän aikaan väsyttää niin paljon, että tekisi mieli painaa pää pehkuihin. Ensin kuitenkin päivitän vähän kuulumisia.

Äitienpäivä meni kivasti. En saanut kahvia sänkyyn (luojan kiitos!), mutta ruusupuskan isäntä kiikutti kotiin jo edellisenä iltana kaupalla käydessään. Ihania vaaleanpunaisia ruusuja! Kun nyt onnistuisin pitämään nuo hengissä ainakin kesän yli, parvekkeelle sopisi tuollainen väripilkku kuin nenä päähän. Lapset olivat askarrelleet hoidossa (isommat siis) hienot A3-kokoiset kortit, joihin olivat lehdistä leikkailleet kuvia. Koko komeus oli vielä laminoitu siististi! Kylläpä äidin mieltä lämmittää tuollaiset itsetehdyt yllätykset :))

ruusu.jpg?t=1179167769

Toisenlaisia yllätyksiä sain tullessani tarkastamaan päivällä blogini kommentit. Yllättäen olin voittanut arvonnassa! Ensimmäinen kerta kun blogiarvonnassa napsahtaa voitto kohdalle, toivottavasti ei viimeinen ;) Palkinnoksi saanen ihanaa lankaa, joka onkin minulle uusi tuttavuus. Odotan malttamattomana pakettia!

Toinen kommentti sai minut hetkeksi melko hämilleni. Terveyskeskus.fi:n webmaster kertoi, että blogini on linkitetty heidän sivustolleen. Ihan noin vain :o Ensinnäkin, en ole koskaan pitänyt blogiani minkäänlaisena allergia-blogina, vaan kuten kuvaus blogilistallakin kertoo, kirjoittelen elämästäni, harrastuksistani ja mietteistäni, kuopuksen allergioita sivuten. Onhan jotenkin hassua, että näinkin yleismaalliseen blogiin linkitetään sivustolta, joka käsittelee terveystietoutta. Toiseksikin, kukaan ei millään tavalla informoinut minua etukäteen tästä linkityksestä. Tiedän, että linkitys on netissä täysin laillista eikä minulla periaatteessa olekaan mitään sitä vastaan. Mielestäni vain olisi hyvien tapojen mukaista tietää etukäteen bloginsa päätyvän noinkin yleisille sivuille jakoon. Jos minulta olisi kysytty ns. lupa linkitykseen ennen julkaisua, en välttämättä olisi näin harmissani. Mutta jos jotain harmia tuosta tulee, pyydän webmasteria poistamaan linkkini sivuilta tai jos hän ei suostu, salasanoittamaan tai hävittämään koko blogin.