En tainnutkaan muistaa edellisessä päivityksessä kertoa, että meille muutti 5.5 lauantaina pieni dalmatialainen ;) Koira-laumamme ei kuitenkaan kasvanut, vaan dalmikseksi muuttui esikoisneiti vesirokon myötä. Tyttö sairasti rokkonsa melko lievänä, näppylöitä kropasta bongasin yhteensä noin 40-50 kpl. Nähtäväksi jää, riittikö tämä sairastaminen saamaan immuniteetin vesirokko-virusta vastaan vai tuleeko tuo vielä myöhemmin uudestaan.

Vajaa kaksi viikkoa neidin tartunnan puhkeamisesta alkoi keskimmäinen ipana pilkuttua. Keskiviikko-iltana pojalla näkyi jo heiveröistä ihottumaa pienen lämpöilyn kera ja parin päivän kuluessa punaiset näpyt ja vesikellot olivat vallanneet koko hoikan kehon. Melko karmealta näyttää :( Ja varmasti tuntuukin. Olen antanut Ataraxia kutinaa lievittämään ja Pamol F:ää kuumetta alentamaan, ja näillä tropeilla pojan olo vaikuttaa helpottavan jonkun verran. Kuopus sai myöskin vesirokon melkein samoihin aikoihin kuin veljensä, mutta huomattavan paljon lievempänä. Kahden käden sormilla pystyy laskemaan näppylät ja vesikellot, eikä pientä lämpöilyä lukuunottamatta muuta oiretta ole. Jos ei nyt pahene tuo Täpsän tauti, taidamme joutua sairastamaan vesirokon hänen kohdallaan joskus uudestaan.