Niin se vaan ensimmäinen viikko työharjoittelua mennä hujahti ja vauhdilla. Eipä hirveästi ole ollut jaksamista tehdä mitään ylimääräisiä, illallakin uni tulee jo kymmenen jälkeen kuin itsestään! Toisaalta mukavaa vaihtelua nukahtaa fyysisesti väsyneenä aiemman turtuneisuuden sijaan, töissä on kuitenkin ihan erilailla aktiviteettia kuin kotona.

Alku aina hankalaa ja niin myös tässä harjoittelussa. Ensimmäisen päivän jälkeen olin aivan varma, etten selviä tästä työstä hengissä, selkä joutui koko päivän jaloilla olosta koville ja psyykkeelle uuden opettelu oli myös kova pala. Hiljalleen viikon kuluessa olen kuitenkin oppinut työrytmiä ja tehtäviä, eikä esimerkiksi tämä päivä enää tuntunut niin raskaalle vaikka kiireisin päivä viikosta olikin (avoin päiväkoti toimii samoissa tiloissa lounaskahvilan kanssa ja tarjoamme äideille ja lapsille pientä syötävää). Alan oppia talon tavoille :)

Kotosalla olen hoidellut lähinnä pakolliset kuviot kuten lasten ruoat ja iltatoimet sekä koiranpentujen alusten vaihdot ja aikuisten karvanaamojen lenkitykset. Siivoamiselle ei paljoa aikaa ole jäänyt, mutta toisaalta eipä täällä nyt ole ketään päivisin sotkemassakaan lisää. Tänään olemme kovasti koettaneet pestä lattioita ja järjestellä tavaroita paikoilleen ylihuomisia synttärijuhlia varten. Jotten homma kävisi liian helposti, auttoi tipsu-vanhus kusaisemalla aamulla sohvalle... No, tuleepahan ainakin pestyä kunnolla kun vuokrasimme painehuuhtelulaitteen sohvien pesua varten. Mount Pyykkivuori kävelee vessan ovella vastaan ja se olisi nyt tarkoitus pyöräyttää maan tasalle huomisen aikana. Lisäksi täytyy raivata keittiötä ja leipoa ja kestitä yhdet vieraat ja pyyhkiä pölyjä ja ja... Ei ole vapaa-ajan ongelmia viikonloppunakaan.

Täpsä siis täyttää ensi tiistaina kaksi vuotta. Jäbä on kasvanut aivan valtavasti ja eilinen hiustenleikkuu vielä korostaa hujahdusta. Minun vauvastani on tosissaan tullut liki leikki-ikäinen! Nyyh! Mitään uutta vauvakuumetta ei silti ole havaittavissa. Sisälläni on tällä hetkellä rauhaisaa, nämä lapset on nyt tässä ja näistä nautimme. En vielä kuitenkaan tee lopullista päätöstä tulevaisuudesta, vielä on aikaa myöhemmin miettiä josko se iltatähti ;) Mutta nyt on hyvä olla näin.

Loppuun vielä kuvapläjäys.

IMG_4171.JPG
Wili 2,5 viikkoa.

IMG_4206.JPG
"Iines" 2,5 viikkoa.

547027.jpg
Täpsä parvekkeella uudessa tukassaan.