Kun nyt tämä allergia- ja astma-aihe ynnä koirat on nyt nostettu tapetille, niin jatketaan sillä. Olen pahoillani, jos kommenteillani olen loukannut koirastaan luopuneita (((Ewo))) ja kiitollinen niille, jotka tätä ymmärtää. Helppo tilanne ei varmasti ole koskaan ja aina on mahdollisuus, että joudun itsekin liittymään luopujien joukkoon. Mutta, aivan kuin sinäkin Ewo, yritit varmasti ensin kaikki muut mahdollisuudet ennen rakkaasta lemmikistä luopumista!

Mielestäni olisi kovin hätäistä luopua koirista tässä vaiheessa, kun muitakin kokeiluja on vielä tekemättä. Kuukausi tai kaksi suuntaan tai toiseen tuskin vielä Täpsän oireilua radikaalisti muuttaa, joten haluan varmistaa ensin mm. maidon sopivuuden ajan kanssa. Alkujaankin epäilin maidon aiheuttavan rohinoita, mutta kun lääkärit väittivät sen olevan mahdotonta uskoin heitä, ja lokakuussa sitten saimme tuon infektioastma-diagnoosin. Nyt kuitenkin kuukausi sitten kokeneet allergiaperheen äidit nostivat uudelleen maitoallergian mahdollisuuden esille ja kunhan tästä taudista toivutaan, kokeilen pojalle maidotonta dieettiä.

Kotimme sisäilman putsaamiseksi on tehty jo paljon. Olen hävittänyt turhaa tavaraa kuukausien varrella enemmän kuin varmaan ikinä ennen elämässäni, saanut kaappeihin tilaa ja tarvittaville tavaroille paikat. Harvennus jatkuu silti edelleen. Lasten leluille on hankittu kannellisia muovilaatikoita avoimien sijaan ja siivousta koitettu tehostaa. Viimeisin hankinta puhtaamman sisäilman ja koirien meillä asumisen puolesta tuli pari viikkoa sitten, sisäilman puhdistin Netanttilasta. Näillä eväillä yritämme nyt eteenpäin ja mikäli toimenpiteet ei auta, mietitään seuraavaa siirtoa.

Se minua surettaa, että kommentoijat ovat sitä mieltä etten aseta lapsiani etusijalle. Totta h*lvetissä asetan! Lapseni ovat aina minulle tärkeimpiä maailmassa, menevät kirkkaasti koirienkin edelle. En ikimaailmassa luopuisi yhdestäkään muksusta pelkästään koirien takia, mutta tiukan paikan tullen en epäröisi antaa koiria uuteen kotiiin/pistää sateenkaarisillalle jos lasten kannalta tilanne niin vaatisi. Tässä vaiheessa se vaan ei vaadi, tilanne ei yksinkertaisesti ole niin paha etteikö muutakin ole tässä tehtävissä kuin koirista luopuminen. Ja niinkuin Sahrami mainitsi, koirapöly ei kodistamme häviä vaikka eläimet sieltä poistettaisiin.

Enpä taida nyt pointtiani saada kuuluville näillä tukkoisilla aivoillani, joten jätän suosiolla raapustelun toiseen kertaan.