Terveisiä sairastuvalta! Täällä sitä koko porukka kärvistelee ilmeisesti jonkin sortin A-viruksen tai vat evör kourissa, ensin sairastui sunnuntaina Täpsä kuumeeseen, jota potikin sitten kolme päivää. Ei maistunut ruoka eikä juoma, hengitys sentään ei yhtä pahaan kuntoon mennyt kuin edellisissä pahemmissa infektioissa, sillä tajusimme tehostaa avaavan antoa ajoissa. Nyt jäljellä on enää raastava yskä ja paksua räkää erittävä nenä, joten ehkä voiton puolella ollaan... ellei sitten kehitä jälkitautina keuhkoputkentulehdusta. Isommilla piti tällä viikolla olla 4 päivää hoitoa, mutta eivät päässeet ainoakaan päivänä päiväkotiin. Tiistaina heräsi A oksennuslammikosta, mutta onneksi oli vain kertaluontoinen juttu. Ruoka ei kylläkään ole maistunut ja tänään nousi sitten kuume pojalle. Esikolla puolestaan nosti kuumetta jo eilen, isäntä sairastui keskiviikkona ja itse olen eilisestä lähtien ollut enemmän ja vähemmän kipeä. Täytyy nyt vaan toivoa, että ainakin lapset paranee pian ja elämä palailee normaaliuomiinsa.

Edellisen kirjoituksen kommentit pahoittivat mieleni, sillä aihe on niin kovin arka. Kuka vain Todellinen Koiraihminen tietää, miten vaikeaa koirista on luopua vasten tahtoaan ja varsinkin vielä tällaisessa vastakkain asettelussa (koirat vs. oma lapsi). Aikoinaan jo ennen lapsia totesin, että suurin pelkoni on lapseni allergisoitumisesta koiralle. Ja nyt tämä ikävä kyllä näyttää kovasti mahdolliselta... En silti vieläkään usko tähän ennen konkreettisia todisteita ja sitä ennen koiria en ala ns. varmuuden vuoksi hävittämään. Olen ainakin kolmen eri lääkärin mielipiteen kysynyt ja jokainen on sitä mieltä, ettei koirilla ole tähän osaa eikä arpaa. Toki mikään ei ole varmaa elämässä, mutta tällä hetkellä luotan lääkäreihin (viimeisin noista sanojista on se yksityinen, jolla olemme Täpsää käyttäneet ja saaneet hyvää palvelua).

Koiria minulla on ollut melkein koko ikäni ja ne ovat minulle erityisen rakkaita. Läpi vaikeiden vuosien on koira seurannut vierellä, tukien ja lohduttaen, vieden lenkille ja saaden hymyn huulille elämän potkiessa päähän. Kutsuisinkin noita karvakasoja hellästi nimellä Ystävä. Miksi nyt sitten hylkäisin ystäväni "varmuuden vuoksi" ilman todisteita pojan paranemisesta? Mahdollista toki olisi testata parin viikon jakso koirattomassa ympäristössä, mutta kenen riesaksi todella pistäisin astmaisen ja allergisen lapsen? Minulla ei yksinkertaisesti ole sellaista sukulaista/ystävää, jolla tähän olisi mahdollisuus ja joka ei omistaisi karvaisia eläimiä. Ehkäpä tämä kommentoija Joopajoo olisi valmis tarjoamaan minulle tämän mahdollisuuden?