Tänään on ollut todellinen koomaus-päivä, mitään järkevää en ole tehnyt. Täpsänen on ollut eilisillasta lähtien kuumeessa, en oikein tiedä mitä tuo nyt on. Kaksi viikkoa sitten sairastui flunssaan, mutta se meni jo menojaan. Nyt ainoastaan oireena siis tuo kuume ja nuutunut olotila, mitä ensin luulin allergiaoireeksi. Tuskin kuitenkaan toista päivää kestävä kuume liittyy allergiaan, eiliset ihon punoitukset ja yöitkut kylläkin. Taas kerran äiti sai muistutuksen että poika oikeasti on yliherkkä ruoka-aineille, eikä oireet ole vain mielikuvitusta. Meni vaan niin kauan hyvin ja saatiin ruokia sopimaan, että tulin liiankin varomattomaksi ainesten kanssa. Mutta muistiin itselle, nakkikastike ei sovi Täpsän ruokavalioon.

278159.jpg
Täpsä heräsi klo 7.40 isin lähtiessä kouluun ja viemään sisaruksia hoitoon, mutta nukahti onneksi vielä uudestaan. Meidän sängyssä unta riitti aina yhteentoista saakka. Voiko olla suloisempaa kuin nukkuva lapsi...?

278140.jpg
Päivän hyvä työ: teroitimme Täpsän kanssa sisarusten puuvärit. Kukkaruukku on käsialaani, tein sen pari vuotta sitten perheleirillä.