Ajattelin saavani kuvallisen blogauksen, mutta koskapa en edelleenkään ole saanut mitään valmiiksi, jääköön tää vain tekstin asteelle.

Jostain syystä tuntuu, että paha karma vainoaa mua. Syksyn pimeys synkistää mieltä ja tuo mieleen möröt menneisyydestä, juuri ne joita en enää haluaisi miettiä. Perhetilanne uhkasi muutenkin lipsahtaa kriisiin, mutta väisti sen onneksi viime hetkellä. Varpaillaan saa silti elellä vielä pitkään, päivä kerrallaan tulevaisuutta suunnittelematta. Oma uravalinta pyörii mielessä väkisin, vaikken sitä tietoisesti ajattelekaan. Ensi vuonna kun on se Suuri Kouluttautumisenaloitusvuosi (en edes mieti nyt oikeinkirjoitusta) ja se paitsi pelottaa ja ahdistaa, myös houkuttaa. Pääsen ehkä tekemään jotain ihan uutta ja ennenkaikkea omaa, ilman lapsia! Toisaalta taas kotiäitivuodet ovat painaneet ennestään matalan itseluottamukseni miinuksen puolelle enkä oikein usko itsestäni olevan mihinkään.

Turhautumista ja kurjaa oloa lisää viime aikoina toistuvasti pieleen menneet käsityöt. Ne harvat joita ehdin tehdä. Neitosen lapanen jäi lyhyeksi, kun innoissani sen päättelin tv:tä katsellessa sovittamatta käteen. Sininen mohair-kaulahuivi ei näytäkään enää niin kivalle kun aluksi ajattelin, joten se lojuu keskeneräisenä lipaston laatikossa. Icarus puolestaan... argh. Siinä pääsin jo kivasti chart 2:n puolelle, mutta kuinkas ollakaan, neuloin 6 kerrosta ja huomasin vasta viimeisellä neuloneeni toistuvasti eräät silmukat nurin, kun ne olisi pitänyt neuloa oikein. No näppäränä tyttönä ajattelin sitten pudottaa koko rivin viimeiseen oikein tehtyyn asti, mutta sitä ei olisi pitänyt tehdä. Arvata saattaa, etten ollut ihan niin näppärä kokoamaan pudonneita silmukoita takaisin, joten verta, hikeä ja kyyneleitä vuodattaen vietin aikaani onkimalla kadonneita lampaita takaisin laumaan. Kele, eikä tuosta sittenkään tullut samanlainen kuin pitäisi, mutta välttää, kunhan nyt on edes oikea silmukkamäärä tallella. Silti harmittaa, kun tahtoisin Icarukseni olevan täydellinen.

Lapsilla alkoi nyt syyslomakin. Voi dääm, kokonaiset 1,5 viikkoa noiden termiittien kanssa kotosalla, ilman mitään suunniteltua aktiviteettia... Voipa olla että viikon päästä viimeistään joudan lataamoon. Ei kai jostain voi päätellä että mäenkestä?