Kävin maanantaina ystäväni luona Jonathan-lastenvaatekutsuilla (enkä muuten ostanut mitään) ja siellä oli myös eräs toinen ystäväni, jolla on itsellään kolme astmaa sairastavaa poikaa. Minulla oli Täpsä mukana ja tämä astma-poikien äiti totesi ensimmäisenä hänet nähtyään, että "tuota poikaahan ahdistaa"... Olin hetken aikaa ihan nolona, sillä en todellakaan ollut huomannut asiaa, koska niinhän Täpä "aina" hengittelee, varsinkin flunssaisena (joka siis nytkin oli tekemässä tuloaan, viikon tauon jälkeen). No, juttelimme kaverin kanssa pitkään ja hän kehoitti ottamaan yhteyttä yksityiseen lastenlääkäriin, jotta saisimme varmuuden ja mahdollisen diagnoosin pojalle.

Jätin asian hautumaan ja pari yötä  yskimistä kuunneltuani soittelin sitten aikaa yksityiselle ja sainkin sen samalle päivälle. Jännitin ja mietin mielessäni, mahtaisiko tämäkään lääkäri suhtautua meihin vakavasti, mutta iloksemme hän oli oikein mukava ja otti huolemme todesta. Ensin hän kyseli taustatietoa, aina synnytyksestä lähtien. Mahdolliset allergiat myös kirjasi ylös sekä tämän keväästä lähtien päällä olleen flunssakierteen. Keuhkoputkentulehduksia on todettu tänä vuonna (keskiviikkoinen mukaanlukien) viisi, joista neljään antibioottikuuri. Keuhkoja lääkäri kuunteli pitkään ja oikealta puolen kuului natinoita ja rahinoita sekä vinkunaa, eli tulehdukseen tuli siis kuuri. Korvat ja nielu olivat terveet. Kovasti epäili infektioastmaa ja tämän takia otettiinkin kokeiluun astmalääkitys, hoitavana lääkkeenä Flixotide ja avaavana Ventoline, joka onkin nestemäisenä jo ennestään meille tuttu. Babyhalerin kautta testasimme avaavaa lääkitystä annoksen jo vastaanotolla ja hienosti se sujui. Myös allergioihin saimme ohjeistusta ja vinkkejä, eli ruokavaliota koetan nyt seuraavaksi rukata kuntoon.

Kalliiksihan tuo reissu meille tuli, sillä vakuutusta ei tietenkään Täpsällä ole, mutta tämän mielenrauhan hintaa ei oikeastaan voi edes määritellä, saati pojan selkeästi saamaa helpotusta. Hoitava lääkehän tuskin vielä vaikuttaa, mutta Ventoline vaikuttaa silmin nähden paremmin babyhalerilla otettuna kuin mikstuurana. Poika jopa jaksaa leikkiä flunssasta huolimatta! Nenästä tulee paksua räkää, liekö tuo avaava sitten myös irroittelee noita limoja? Kun aiemminhan Täpällä ei flunssaisenakaan nenä juuri eritä kirkasta nestettä kummempaa, tuntuu että räkä on jollain tapaa ollut "jumissa" jääden vain yöksi tukkimaan hengitysteitä. En tiedä totuutta, mutta haluan kovasti uskoa että näistä lääkkeistä on nyt apua!

Hirveän nätisti poju on lääkkeet ottanut. Oikein työntää naamansa kiinni maskiin ja malttaa hengitellä vaadittavat 15 sekuntia. Toki maskin poisoton jälkeen babyhaler kiinnostaisi ja pettymys on kova, kun ei raukka saakaan sitä leikkeihin, mutta onneksi vielä omat lelut on vieneet pahan mielen pois. Ja eiköhän tämäkin helpota, kun lääkkeenotosta tulee tapa ja uutuudenviehätys katoaa. Hassua vain, että tähän asti minä olen pääasiassa lääkinnyt Täpsän hänen ollessaan sairas, nyt "tappelemme" isännän kanssa, kumpi saa lääkitä lapsosen :D On niin kiva nähdä, miten avaava lääke pojua helpottaa ja jotenkin sitä tahtoo itse olla se "laupias samarialainen", joka lääkkeen kärsivälle antaa. No, tämäkin muuttunee kun lääkitys muuttuu rutiiniksi ;)

Summa summarum. Vihdoinkin saimme siis pojalle diagnoosin ja avun, mutta pitkään siinä meni. Melkein harmittaa etten vienyt aikaisemmin häntä yksityiselle vaan odottelin turhaan allergiapolin mielipidettä rohinoihin, ehdinhän sitä kysellä muutamaankin otteeseen eri paikoista. Terveyskeskus pompotti allergiapolille ja allergiapoli kehoitti menemään päivystykseen JOS oireet pahenee. Ei siis riittänyt syyksi heille jatkuva rohina ja 2 viikon välein tuleva flunssa sekä satunnaiset hengenahdistukset. Jotenkin hieman pettynyt olo, mutta suottapa tässä katkeraksi muuttumaan. Pääasia, että homma on nyt hoidossa ja lapsi saa tarvitsemansa lääkityksen, ehkäpä hän piakkoin oppii kävelynkin olon helpottuessa, johan tuota ikää on 1v5kk eikä hän edelleenkään paria metriä pidempää matkaa etene kahdella jalalla. Tähän asti kun on saattanut hengenahdistus hidastaa menohaluja.