Heippa ystäväiseni.

Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään koneella istumista viime aikoina, kylläkin huonosti siinä onnistuen ;) Keskittymiskyky ei ole parhaasta päästä, puhumattakaan työrauhasta joten neuleeni etenevät erittäin hitaasti, varsinkin kun olen taas aloittanut keskeneräisten lisäksi pari uutta... Tästä on tultava loppu! Vannoinkin pyhästi, etten aloita uutta työtä ennen kuin olen saanut valmiiksi vähintään kaksi ufoa. Tietokonetta on turha itseltä kieltää, kun en sitä kuitenkaan pysty toteuttamaan. Addikti mikä addikti.

Perhe-elämämme on asettunut suhteellisen normaaleihin uomiin ja lisärytmiä arkeen tuo isännän uusi, tänään alkanut koulu. Hän on ollut pidemmän aikaa työttömänä, tehnyt vain pätkähommia tuttavansa firmassa ja nyt kesällä nekin hommat loppuivat. Hakipa sitten oman alansa täydennyskoulutukseen ja yllättäen sinne pääsi! Vain 12 valittiin kurssille yli 40 hakijasta. Kurssi kestää 8 kuukautta ja sen jälkeen saattaisi olla paremmat mahdollisuudet työllistyä, ainakin toivon niin. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, etten itse voi lähteä vielä kouluttautumaan vaikka niin suunnittelin, sillä Täpsän tilanne on saatava paremmaksi ennen hoitoonvientiä. En yksinkertaisesti raaski laittaa noin pientä hoitoon, puhumattakaan ruoka-tilanteesta... Tällä hetkellä pojan menu koostuu maustamattomasta jogurtista, persikkasoseesta, kukkakaalista, kurkusta ja tavallisesta maidosta. Kalkkuna menee lihoista ja nyt on kokeilussa nauta, mutta viljoja ei ole mukana ainuttakaan. Elättelen kuitenkin toiveita, että astmalääkityksen myötä myös ruokatilanne helpottaisi.

Mitäs minä sitten olen viime päivinä tehnyt? No, perjantai hujahti siivotessa ja vieraita vastaanottaessa, kun peruskouluaikainen ystäväni tuli miehensä kanssa yökylään. Koskapa he ystävällisesti toivat viiniä mukanaan, meni lauantai päätä parannellessa ;) Mutta kivaa oli ja univelat voi nukkua pois myöhemminkin, sillä tokihan ipanaiset heräsivät normaaliin tapaan klo 8.20... Onneksi sain nukkua pari tuntia vielä päivällä isännän vahtiessa muksuja. Illalla olikin vuorossa leffassa käynti anopin tullessa lapsenvahdiksi. Edellisestä kerrasta oli aikaa vierähtänyt liki pari vuotta joten olihan tuo aikakin. Elokuvana pyöri World Trade Center ja tykkäsin ihan hurjana! Varmaan puolet leffasta meni tippa silmässä tihrustaen, mutta kertaakaan ei tullut tylsistymistä kahden tunnin aikana. Mahtava kokemus kerrassaan, nyt ymmärrän paremmin syyskuun 11. päivän tapahtumia.

Tasaista harmaata on siis meidän arkemme, niinkuin keli ulkona, mutta hitusen piristää mieltä lauantaiset ensilumet. Antaa kovasti toiveita paremmasta ja valoisammasta huomisesta! Odotan lunta varmasti enemmän kuin lapset. Oi ihanainen talvi, tule pian!