Viikonloppu oli vauhdikas. Perjantaina kunnostauduin ja lähdin kolmen muun äidin kanssa uimahallille vesijuoksemaan ja hitsi, että tykästyin. On muuten mukava laji, varsinkin tällaisen hölöporukan kanssa! Tuli kolme varttia juostua ihan huomaamatta.

Palkkioksi ahertamisesta vein itseni muiden mammojen kanssa syömään ravintolaan, jossa seuraamme liittyi myös neljä muuta vapaalle heittänyttä äiti-ihmistä. Puhe rönsyili raskauksissa ja lapsosten toilailuissa ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Ravintola oli todella miellyttävä elämys, sisustus huolella valittua ja henkilökunta ammattimaista ja osaavaa! Hymyjen saattelemina meitä palveltiin, alkuun ravintolan omalla tervehdyksellä (karpalo-punajuurikeitto) ja sitten tilaamillamme ruoka-annoksilla. Ruoka vei todellakin kielen mennessään ja kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä! Aikaa vierähti melkein kolme tuntia mutta hauskaa oli. Ehdottomasti vien miehen tuonne joku päivä nauttimaan, kunhan nyt saisi lapsille hoitajan haalittua.

Lauantainakin lapset joutuivat taas tyytymään isänsä seuraan kun äiti humputteli töissä agilitykisoissa. Rakentelin ratoja, nostelin rimoja ja kantelin esteitä tarvittaviin kohtiin talkoonaisena. Buffetista sai napostella leipää sitä mukaa kun nälkä iski ja vaikkei se nyt ihan ruokavaliooni soveltunutkaan, vei pahimman nälän jotta jaksoi töitä tehdä. Koko päivän ulkonaolo (klo 9.30-17.30) yhdistettynä tukevaan ateriaan kisojen päätyttyä alkoivat väsyttää ihan julmetusti, mutta kaverin houkuttelemana päädyin vielä lähtemään hänen kotipippaloihinsa illalla kasin jälkeen.

Muut olivat aloitelleet jo viiden aikaan joten aika pahasti jäljessä olin, mutta pikkuhiljaa pulloja kumoten alkoi kielenkannat aueta ja karaoke raikui naapuriparkojen riemuksi. Pienessä sievässä poistuin paikalta muiden jatkaessa kaupungille puolen yön aikaan ja hyvä niin, ihan tarpeeksi kaamea kapula tuli jo noistakin muutamasta siideristä ;) Joko mulla on huono viinapää tai sitten tämä on vain harjoituksen puutetta. No, pääasia kuitenkin oli että kaikilla oli hauskaa ja ehkäpä ensi kerralla jatkan kaupungille asti porukan mukana. Seuraavaa kertaa saa tosin odotella hetken...

Kapulasta johtuen eivät sitten neuletyötkään juuri edistyneet, ristipistoilua aloitin viikonlopun aikana mutta aika nihkeästi sekin sujuu. Lisäksi muutosten tuulet puhaltavat mökkiimme kun mamma alkaa hivenen tympiintyä kotiarkeen reilun viiden kotiäitivuoden jälkeen ja mieli tekisi välillä puuhata jotain aivan muuta kuin tyhjentää tiskikonetta päivästä toiseen, vaihtaa vaippoja, kerätä leluja, koluta puistoissa ja kerhoissa, viikon kohokohtana kaupassa käynti. Aika aikaansa kutakin. Mutta kunhan saan jotain selvyyttä tilanteeseen niin kerron lisää.