Ei pitäisi meikäläisen surffailla netti-lankapuodeissa ollenkaan. Ei edes kurkistamassa miltä joku lanka näyttää. Ei, vaikka toinen esittelisi kuinka omia juuri tilaamiaan lankoja sitä kautta. Ei ei ja vielä kerran ei! Lankapuodeista on liian helppoa ostaa kaikkia ihanuuksia, mielessä siintää jo valmis työ eikä rahakaan tuota ongelmaa (kunnes tulee maksun aika ;))...

No, niin vaan kävi sitten, että eksyin tekemään tilausta käsitöihin liittyvistä nettikaupoista. Ensin piipahdin Novitaklubin sivuilla huomaten, että muutama "tarvitsemani" lanka on tarjouksessa. Eipä vaan tullut pieneen mieleenikään, että postikulut ja postiennakkomaksut päälle lyötynä langat tulevat paljon kalliimmiksi kuin markettivastaavat... Menköön tämän kerran. Kerran sattui juuri olemaan tarvitsemaani väriä ;)

Seuraavaksi suuntasin Käsityökoriin. Sieltä löytyivätkin tarvikkeet pikkusiskoni 13-vuotislahjaan, jota en tässä paljasta. Sen verran voin kertoa, että muliinilangat ja Lordi siihen liittyvät ;) Aikaa tuon tekemiseen on vajaat kolme viikkoa, joten kiirettä pitää. Muut työt saavat valitettavasti odottaa sen aikaa, kunnes saan lahjan valmiiksi.

Tänään olen selaillut oikein urakalla Lankalinjan nettipuotia. Merinosilk on siellä halvempaa kuin paikallisessa käsityöliikkeessä ja mohairiakin löytyi aivan valloittavan värisenä, joten eikun tilausta vetämään. Lisäksi bongasin kokeiltavaksi Lanettia, josko siitä saisi Täpsälle syyshatun tehtyä. Näistä langoista kuvia sitten kun saapuvat postin mukana kotiin, tuskin maltan odottaa!

Edit klo 17.08: mitenkään vihjailematta väsäsin blogini Sivuihin oman listauksen kaappieni kätköistä löytyviin puikkohin ja koukkuihin. Tämä on lähinnä itseäni varten, jotta näkisin yhdellä silmäyksellä mitä tarvitsen ja mitä jo omistan, mutta ehkä tästä on apua esimerkiksi SNY:lle pakettia kootessaan ;) Itse lisään tuohon listaan vielä pyöröpuikot kokoa 4mm (pituus 60cm) jahka sellaiset saan ostettua. Ehkä jo tänään?